Siinä 16 ikävuodesta eteenpäin mulla alkoi tää "ei saa leikata"- vaihe. Kampaajalla sai ottaa vaan huonot latvat, vaikka todennäköisesti saksilla olis saanut pätkäistä oikeasti reilusti. Mutta ei. Pitkä on pitkä. Mun mielestä naisella piti olla pitkä tukka, juontanee juurensa pitkälti siihen, että omalla äidillä on aina ollut puoleen selkään pitkä hius ja tuon ajan muoti-ihanne oli paljolti pitkää, pitkää pitkää. Ainakin nuorisolla. Mitä pidempi, sen parempi.
Tässä mä olen 2011 kesällä. Vähän ennen kun aloitin hiusalan opinnot. Mulla oli pitkään tumma tukka ja tässä oltiin sitten välivaiheessa vaalentelussa. Kyllä, kävin kampaajalla vaalentamassa ja mietin tänäpäivänä että mitenhän tää nyt käytännössä meni, kun tukka näyttää tuolta.
Hiukset vaaleni aste asteelta, mutta kamala reuhkamainen muoto säilyi. Tykkäsin tupeerata siitä pallon, jättää sen tollaseksi surffitukaksi. Inhosin litteää, päätämyöten menevää lookkia yli kaiken. Koulussa sain idean liukuväristä. Siihen linjalle jäin todella pitkäksi aikaa.
Step 1. Joku opiskelija teki tän Tredulla.
Ja koskaan ei ole tarpeeksi, joten olin kierteessä, jossa latvaa vaalennettiin ja taitettiin koko ajan ja tyvi oli lopulta lähes musta. Tämän jälkeen latvaa alettiin värjäilemään kaikenlaisilla väreillä, oli punaista, harmaata, sinistä, violettia, pinkkiä, kaikkea vähän sekaisin... Mitä tästä seuraa? Hiukset olivat jäätävää takkua ja pörröä ja latvassa enää pari karvaa ristissä.
Värjäsin hiuksia valehtelematta joka viikko. Aina oli joku väri mitä piti ylläpitää, tyveä värjätä, latva kaipasi uutta väriä ja vaalennettiin ja värjättiin. Välillä palasin vaaleaan, mikä vaati tietysti tuhottoman vaalennusprosessin. Mä jopa vähän oon yllättynyt siitä, miten hyvin mun hius kesti kaiken sen läträämisen. Mutta lopulta kun tukka näytti tältä, oli pakko tehdä jotain, mitä olin vuosia vältellyt.
No, tää näky oli mulle tuttu aamuisin ja monesti vielä kaikkien öljyjen ja muiden jälkeen... Latva vaan sanoi itsensä irti. Ei enää, kiitti mulle riitti. Siihen ei auttanut enää mikään muu kuin sakset. Joten pitkin hampain jouduin hyvästelemään pitkän tukan.
Kaikki alkoi siitä kun ajoin niskan lyhyeksi. Kaikesta värjäämisestähän niskahiukset tykkäs eniten, joten ne ajoin pois jo aika aikaisessa vaiheessa. Seuraavaksi lähti latvat.
Jonka jälkeen sivuilta lähti siiliksi.
Ja latvat lyhenivät joka kuukausi. Kunnes pääsin töihin ja oli aika oikeasti alkaa näyttämään kampaajalta, eikä vaan pesuhuonekampaajalta.
Tukka lyheni ja väri vaihteli harmaasta luonnollisempaan vaaleaan.
Saatoin töissä ääneen sanoa pitkäaikaisen mietteeni lyhyestä poikatukasta. Se tuntui siinä kohtaa hyvältä idealta, koska hiukset olivat edelleen kovin huonossa kunnossa. Lyhyttä lähdettiin tekemään.
Vähän ikävä tuota paksua lyhyttä tukkaa. Joka kerralla leikattiin lyhyemmäksi. Aloin tekemään hiusmallijuttuja ja annoin aina vapaat kädet. Lyhyt ei pelota enää vaan tuntuu täysin omalta.
Nyt ollaan tosin siinä tilanteessa, että jopa lyhyt hius alkaa olla niin huonossa kunnossa, ettei enää auta kun sakset. Kaikki värjääminen tekee tehtävänsä tälläkin kertaa. Onneksi mulla on varattu aika kynittäväksi 29. päivälle, juuri ennen kun duunit alkaa, joten tarkoitus olisi vetää jotain reilusti lyhyttä. Mitä enemmän saadaan pituutta pois ilman että tarvitsee olla siili, sitä parempi.
Sitä siis odotellessa ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti